maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kärpästen herra

Ennen sitä lentokoneonnettomuutta Jack on vain kuoroporukan johtaja, Ralph aivan tavallinen ja sivistynyt koulupoika ja Possu kiusattu, ylipainoinen poika. Mutta onnettomuuden jälkeen - sen jälkeen Jack on metsästäjien johtaja, jolla on vahva tappovietti ja Ralph ainakin aluksi koko porukan viisas johtaja ja Possu yleisen pilkan aihe, mutta kuitenkin viisas Ralphin apuri ja ystävä, jonka silmälaseja tarvitaan tulen sytyttämiseen.
Aluksi autiosaarelle haaksirikkoutuneiden koulupoikien elämä onkin mukavaa. Sekä ilma että vesi ovat lämpimiä, hedelmät makoisia ja muutenkin kaikki on uutta ja kiehtovaa. Pian alkavat kuitenkin kiertää huhut Pedosta. Aluksi nuoremmat pojat näkevät kauheita painajaisia ja itkevät öisin. Se alkaa kuitenkin levitä myös vanhempien keskuuteen, ja pelko kalvaa sisuksia jättäen siihen madonreikiä, jotka täyttyvät sivistymättömyydellä. Onko pelastus autiolta saarelta, joka sijaitsee ei-missään, mahdollisuus pelastua? Millaista on elämä, jonka arkipäiväisiä asioita ovat tappaminen, pelko ja viha? 4,7 tähteä. Muuten loistava kirja, mutta lopetus olisi voinut olla parempikin. Ahdistusta etsivälle täydellinen valinta.